Sitä voi joskus ajatella, että aika ajaa ohi eikä tietyt asiat enää ole pop. Näin olin itse ajatellut kummipoikani kanssa jolle oli vuosien varrella tullut yksi jos toinenkin amigurumi tehtyä. Mutta toisin kävi. Kysymys "mitä toivoisit joululahjaksi" saikin yllättävän vastauksen - virkatun koiran. Jes jes jes!!! Jouluksi ei tämä kaveri loppujen lopuksi ehtinyt, mutta synttärilahjaksi kuitenkin.
Ohje on Novitan, aiemmin se löytyi ihan netistäkin Pirkka-lehden sivuilta muttei löytynyt enää. Alunperin löysin ohjeen kirjastosta, mutta nyt en löytänyt kirjan nimeä sieltä sivuiltakaan hakemalla. Pah. Mutta se sanottakoon, että vaikka kuinka yleensä tapanani on luovia ohjeiden kanssa niin nyt tuli tehtyä yllättävän pitkälti ohjeen mukaan.
Lankana käytin sekä Novitan Stonea(100% villa) että seiskaveikan jämiä. Ja saattoi sinne joku muunkin merkkinen nyttyrä päästä mukaan. Ainoa asia, mikä jäi työssä harmittamaan, oli etten tajunnut laittaa kaverille punttia takatassuihin tai pylleröiseen. On meinaa tuo pää sen verran painava että meinaa vähän tasapaino pettää :D. Noh, sympaattinen on tapaus jokatapauksessa, niin kuin on kummipoikanikin.