... vai pieruja. On meinaa sitten jäänyt päivittämättä muutama työ taas, ai että oon ahkera bloggaaja! No eipä sillä, nyt ei olekaan pahemmin uusia töitä valmistunut joten onpahan edes jotain vanhaa näytettäväksi.
Helmikuussa pyöräyttelin muutaman kukkasen tehtyäni ensin langasta yhdelle nalleroiselle mekon ja myssyn. Nallesta kuva tulossa, kunhan neiti saa ensin silmät päähänsä. No niitä kukkasia sitten tuli vähän enemmänkin ja lopulta rakkaalle perhetutulle vielä syntymäpäivälahjaksikin yhden kranssin verran. Olet rakas Seija!
Samoihin aikoihin tuli pyöräytettyä vielä kolme huivia, pipo ja yksi pikkuruinen tuubihuivi merinosta kutisijalle. Nämä syntyivät valloittavan helposti, olisipa aina yhtä leppoisaa päättelyä myöten :). Pipon ohje löytyi googeloimalla täältä, on muuten helppo, mutta sangen virkistävä ohje. Suositteluni.
Ystävän kanssa pyöritettiin Intian peittotalkoon ohella myös hieman ompeluita, kuten tämä jättikassi. Se mitä kassin sisällä on, paljastuu toisessa postauksessa...
Ja koska tilkkupeittotalkoot alkavat lähestyä loppuaan, piti minun tietysti aloittaa jo oma henkilökohtainen tilkkupeittotalkoo. Tosin tätä peittoa en laske edes keskeneräiseksi työksi, se saa valmistua langanpätkien mukaan.