Voi mikä nostalgiapläjäys! Sairasloman päätteeksi katselin vanhoja kuvakansioita ja löysin tällaiset vanhat aarteet. Töppöskokeilut on huovutettu varmaan jo pari vuotta sitten, lienetkö mille menninkäiselle tarkoitettu koska eivät ainakaan ihmisjalkaan istu. Mutta hauskathan nuo ovat ihan koristeenakin. Tyttösen tunikakin löytyy tänä päivänä jo kaatopaikalta. Ihana oli aikansa, mutta ei ollut tuota kangasta tehty kestämään meidän eemelin menossa mukana. Eemeli-keijukainen lienet, edelleen samanmoinen kuin kuvassa, vaan muutamaa kokonumeroa isompi :).
Tuoreempia rakkaita muistoja edustaa kevättalven tuttavien tyttären 1-vuotissynttärit, jonne ompelin lahjaksi pumpulisen torkkupeiton.
Tämäkin tuli lahjaksi, tosin miehelleni, joka tarvitsi jotain korttiensa suojaksi.
Otsikossa tulikin mainittua pipo päässä nukkuminen. Niin. Mein poikasen pipa hävisi kuin pieru saharaan ja uusi piti pyöritellä talvipakkasilla kiiruusti. Uusi olikin sitten niin mieluisa, että se päässä piirrettiin sarjakuvia, syötiin ja lopulta myös nukuttiin(tästäkin on jossain todistusaineistoa kuvamuodossa, kun vaan muistan että missä). Ja lopulta, kuten aina käy, vanha pipa löytyi lopulta heti kun uusi oli valmis. Mutta yllätyksenä tuli löytöpaikka, vanha villapipo oli nimittäin puhtaan pyykin seassa pussilakanan sisällä! Huonomminkin olisi voinut sille 60 asteen pesussa käydä...
Ja viimeisenä ja todellakin vähäisinpänä :D. Nyt muuten alkaa jo hengästyttämään tämä postauksen pituus... Katsokoon vain ne jotka rohkenevat! Tein nimittäin pojalle toisenkin pipon, mutta sitten innostuin venyttämään sen omaan päähäni ja leikkimään sillä illan iloksi. Saas nähdä kelpaako se näiden tunnelmien jälkeen enää pojan päähän ;). Tärähtänyt kuva, tärähtänyt äiti. Näin se on.