Translate

perjantai 23. syyskuuta 2016

Tunnusta väriä

 

Värit värit värit värit värit. Ja niiden kanssa pelaamisen inspiroivuus. Puhumattakaan kuvien asettelemisesta kaava-arkkien alle kieli keskellä suuta. Ja sitten kun on vielä lopputulokseenkin tyytyväinen. Tupla ah.

Tuli tehtyä kuopukselle juhlavampi puku Afrikasta tuodusta kankaasta. Viipottavaa lasta kehtasi katsoa mistä kuvakulmasta tahansa, oli sen verran tarkkaan mietitty kuvioiden paikat että iso kangaspalakin näytti lopulta pelkältä reikäjuustolta vaikka pienestä puvusta oli vaan kyse. Puvusta erityisen rakkaan tekee kaula-aukko, johon oma äitini jätti myös kädenjälkensä kun itselläni loppuivat ideat kesken. Oman äidin kanssa käsitöiden tekemiseen ei vaan kyllästy ikinä!

Ja mitäpä olisi olla monikulttuurinen ilman lippujen väriä ja mikäpä sen mukavampaa kuin olla samiksia oman isän kanssa. Kuopuksen paitaan langaksi valiutui Teeteen Salla, isänsä huiviin ja hattuun miehekkäästi Lankamaailman Janne. Hyviä lankoja olivat tehdä, mutta kutittavuus oli kyllä vähän toista luokkaa, varsinkin Jannen kanssa. Paitaan otin suuntaa antavasti ohjetta Modasta nro 4/2006, huivi ja hattu tehtiin sitten ison miehen toiveiden mukaan omasta päästä. Tai siis langasta kylläkin, mutta malli tuli mun päästä. Ja päätyi isännän päähän. Tai jotain.



Ja tuli sille kuopukselle tämmöisetkin tehtyä. Lankana aivan mielettömän pehmeää silkkivillaa.

 

Kelpas murullekin.

 

Ja sitten arkirealismia loppuun. Sen kerran kun pääsee kehaisemaan, että on tyytyväinen johonkin ompelutyöhön niin pakko on tunnustaa, että homma vaati jonnin verran harjoittelua, kaavamuunnoksia ja koekappaleita ennen kuin uskalsin rei'ittää lopullisen kankaan. Ompelu ja perfektionismi ovat aika raaka yhdistelmä! Neuloen ja virkaten prosessi on paljon pehmeämpi meikäläiselle, ehtii tuumia ja mallata eikä haittaa vaikka pitäisi purkaakin, sehän on vaan tavallaan langansäästöä :).


maanantai 19. syyskuuta 2016

Viimeinen villahousu

... ja tämän vuoden ensimmäinen bloggaus syyskuun kunniaksi. Joo, vähän kiirettä on pitänyt varsinkin tuon vilkkaan kuopuksen kanssa, eipä ole juurikaan tullut avattua tietokonetta. Mokoma muru.

Olen tässä vajaan viikon nikotellut nostalgisissa tunnelmissa. Tässä talossa meinaa loppui hahtuvalanka ja sitä myötä villavaippahousujen neulominen. Piti lohdutukseksi aloittaa heti kaksi villapaitaa :D. Laskeskelin, että ensimmäiset villavaippahousut tuli neulottua 9,5 vuotta sitten kolmannen lapseni raskausaikana. Toki tässä oltiin pari vuotta kestoilematta ennen neljännen syntymää ja toki tuo neljäs vielä tovin käyttää villiksiä, mutta uusia ei enää synny.


Viron villaa kaverilta. Aiempien Nököjen ja Sipulipöksyjen sijaan teki mieli kokeilla ihan lennossa jotain muuta. Ja tietty piti myös tehdä noita yövaippavahvistuksia kuvan oikeassa reunassa, toimivat kuin unelma vaipan ja villahousujen välissä.
 
 

Väriterapiaa ja lisää kikkailua.


Ja tässä ne on, viimeiset hahtuvalangat. Pitihän sitä sitten homma lopettaa tekemällä kahdet Sipulipöksyt.


Kestovaippoja tulee toki tehtyä edelleenkin, ainakin harkkahousuja kunhan ehtisi. Muistelin edellisen yökestoilusta, että röyhelövaipat olivat kaikkein parhaimpia. Onhan ne, kunhan vaan ehtii pukea ja tilkitä vaatetuksen niin ettei tarrat aukea sen kymmentä kertaa. Neppejä ei herra onneksi ainakaan vielä saa auki, tosin joskus kyllä pojasta jää pelkkä vaippa jäljelle kun se karkaa syöttötuolin valjaista karkuun. Pippuripylly on siis siskonsa tavoin. On ollut mukava huomata, että oma vaippamalli on ollut tosi sopiva meidän molemmille kestoilijoille vaikka kehon rakenne on monilta osin erilainen sukupuolesta puhumattakaan.


Operaatio lankavaraston pienentäminenkin on edistynyt. Neljätoista vuotta vanhoista puuvillalangoista syntyi imuja. Näiden tekeminen näytti vissiin mukavalle, koska sain kaksi tytärtä mukaan talkoisiin.


Lankavarastojen lisäksi olen yrittänyt vähentää myös kangasvarastoja. Ystävälleni syntyi kestositeitä ja pikkuhousunsuojia, pariinkin otteeseen. On ollut ihana päästä välillä ompelemaan, on se kuitenkin niin paljon joutuisampaa kuin neulominen. Ehkäpä pian taas...