Translate

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kukas tonttu se tämmöisen aarteen kanssa kulkee...


No eeeeeeei, minähän se taas olen tämän takana, hih hei :)! Vielä ehti pukinkonttiin tämä paketti, tilaustyönä syntyivät Sipulipöksyt kokoa S, lankana Merisoftin Merentaika. Aikas ihanainen väri tuo on, tuo mieleeni merenneidot ja kaikki muutkin pulputtelevat olennot. Että ei muuta kuin loiskis loiskis vaan!

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kopoti koijaa!


-

Tästä köpöttelijästä en missään nimessä voi ottaa kunniaa itselleni, minun roolini on ollut lähinnä kokoaja :). Nukkekerhon satoa taasen nimittäin, paikka jossa on niin ihana kokeilla siipiään ja opetella kaikkea uutta! Otin tämän keskeneräisenä hyppysiini, totesin että saan sen hyvissä ajoin ennen joulua valmiiksi, alusta asti tuskin olisin ehtinyt sitä ajoissa tekemään. Minä siis täytin konin ja ompelin massun sekä kaviot kiinni. Lisäsin myös harjan, hännän ja silmät sekä pyöritin valjaat. Ja niin se tyhjä kangaspalanen muuttui eläväksi neulan ja langan avulla, aika mieletöntä, eikös :D!

Hei hei heppa ja onnea uuteen kotiisi, missä se sitten lienetkin!

lauantai 11. joulukuuta 2010

Postia Naavakeijulle!

-

Terveisiä Naavakeijun muotokuvan piirtäjältä! Postilaatikkoon tupsahti muhkea ja vahva, mutta samalla niin iloinen ja lempeä kuva. Kuka lienet, kuka lienet ;). Jos taitoa olisi, lurauttaisin tähän pienen runon, mutta tyydyn nyt tekemään sitä mitä osaan ja tanssahtelen villalanka kavaljeerina luoden sanattoman runon tuomaan samaa iloa vastaanottajalleen kuin tämä kuva tuo minulle. Kiitos Ipi!

Noh, jos minulta ei tuo runomitta onnistu niin tällainen aarre tupsahti Ipiltä viime yönä:

Jo vehreys suven muisto on,
saa peitteen maakin lumen tuo -

Myös valoharson naava saa,
kun jouluu kohti vaeltaa -

Kaik pesiin lämmön sopeutuu,
siel toisiinsa jo tarrautuu -

Voi kylmyys olla harha vaan,
kun villanukan alla saa -

jo kaulautua rakkaisiins,
kaik lapset pienist aikuisiin -

Vaan valo kaikkein kirkkain on,
siel missä sielun sydän soi -

ja kutoo rakkaut' toisilleen,
kuin naavakeiju pienilleen...

;) Mukavaa Joulunodotusta!

t. ~ipi~


Ihanaa Joulunodotusta sinulle Ipi myös, sydämeeni tämän kätken :).


sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Jos pakkanen puree, pure takaisin!

-

Pakkasten yllättäessä neulottiin kiiruusti uusia viritelmiä testiin kutisuttelevalle poikaselle, jota ahdistaa pitää pään alueella mitään villaista. Testailu tuotti erinomaisia tuloksia :D! Nyt ei kutita, mutta lämmittää kyllä. Ja se on hyvä se, kun pakkanen kunnolla pääsee vauhtiin. Jos siis pakkanen puraisee, puraise takaisin. Kaulahuivin lanka on luomumerino Semillaa, pipasta löytyy Novitan Tempoa ja vuoreksi ommeltiin kaksinkertaista trikoota. Ohjeet ovat omasta takaa. Avot!

Nallevaipoille

-

Tällaisia Sipulipöksyjä lähti Nallevaipoille erä S, M ja L kokoisina. Kaunista harmaata hahtuvaa kera Nallevaipoille tyypillisen ison peppusydämen, yläkuvassa komeilee L-kokoisten Sipulipöksyjen isompi sydän, alakuvassa hipsuttavat S-kokoiset pöksylät kera siron sydämen. Joulun tunnelmaa, joka muuttuu pyhien jälkeen tyylikkääksi arjeksi :).

tiistai 30. marraskuuta 2010

Ssssssssssshhhhhh!!!

-

Shhh! Ensinnäkin, nämä ovat hieman ujoja.... Ja toisekseen, nämä ovat vielä suuresti varjeltu salaisuus :). Mutta jos lupaatte olla ihan hyst asiasta, niin kerrottakoon.


Minulla on Rakas harrastus. Sen harrastuksen nimi on Nukkekerho. Minun ikioma Nukkekerhoni, jonne pääsen kerran viikossa hengähtämään ja luomaan ihan minulle uusia asioita. Viime vuonna siellä syntyi kaksi pientä tyttönukkea, tänä syksynä siellä syntyivät nämä Keppinuket eli Tötterönuket. Peikkoroinen muuttaa meille kotiin eräänä kauniina juhlallisena päivänä, Tytteli löytää toivottavasti itselleen ihanan kodin Joulumyyjäisistä. Kuva ei sitä kerro, mutta Peikkoroisella on hieno takaletti ;). Häntä vielä puuttuu, mutta katsotaan sitten lasten kanssa ulkonäkö valmiiksi, tämä kun on sellainen toiveen toteutus jossa Jollain Muulla on enemmän tietoa kuin itse tekijällä, mutta mitenpä sitä tietoja voi udella paljastamatta samalla liikaa!

maanantai 29. marraskuuta 2010

Kun odottaminen palkitaan...

-
Sipulipöksyt M, Patons "Kimono".


Patons julkisti uusia ihania sävyjä ja niitä sitten into piukassa odoteltiin Suomen maahan.... Mutta kyllä se odottaminen kannatti, aivan valloittava on ainakin tuo Kimonon-sävy, josta ensimmäisenä pääsin neulomaan!

Pitkäpunttiset pöksyläiset tehtiin tilaustyönä kera pienen korotuksen vyötäröön, lyhytpunttiset sen sijaan neulottiin samassa värihuumassa kaupan puolelle. Vielä eivät nuo lyhyet kaupasta löydy päivitettyinä, mutta laitan ne sinne heti kun ehdin. Jos hätä on niin sähköpostikin kyllä tavoittaa ;).