Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiroitumista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Inspiroitumista. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. tammikuuta 2014

Sinkkuja, helmiä, tyttöjä ja räkää... vähän luomunakin


 Siinäpä se aika pitkälti, tammikuu nimittäin. Ystäviä, käsitöitä, aikaa perheen kanssa ja muutama flunssa. Viimeistä lukuunottamatta voin sanoa, että siinä on avaimet onneen pakkasenkin keskellä. Varsinkin kun saa tehdä käsitöitä ystävien ja lasten kanssa :).

Käsitöiden kirjo on laajentunut villan kimpusta nyt myös koruihin ja varovaiseen askarteluun. Muun muassa nämä korut syntyivät yhdessä ystävän ja tyttärien kanssa eräänä sunnuntaina. Taivas miten ihanaa meillä olikaan! Iltapäivän aikana kuului monen monta kertaa "tää on sulle :)", milloin kenenkin toimesta.

 

Saman ystävän kanssa tehtiin viime vuoden puolella tapaamispaikka sinkkusukille. Idea tuli, mistäpäs muualta kuin Facebookista. On muuten näppärä!


Kummityttärelle syntyi tämä amigurumi-tyttönen vihdoin kahden vuoden synnyttämisen jälkeen. Hieman tuli taas vietyä Mia Bengtssonin kirjan ohjetta pidemmälle ja laukkuunkin tuli kaksi itse tehtyä kirjaa, toinen täytettynä ja toinen kummitytön kirjoitettavaksi. Paljon tuotti surua nuken viivästyminen minulle, mutta tätä tämä sairaus on - ennen pystyin pysymään aikataluissa, nykyisin tulee mitoitettua omat voimavarat ja ajankäyttö ihan päin pensaikkoa. Eli opettelua opettelua, sitähän se elämä on.

 

Uuden vuoden tuotos oli luomuhuivi tyttärelle ihan ex tempore. Joskus on ihan hyvä hillota niitä yksinäisiäkin lankoja, sitä ei koskaan tiedä milloin syntyy idea ja kuva mieleen. Aivan juu, eihän tuossa ihan kaikki ole luomua, joukosta löytyy ulkoreunasta pala Novitan Puroa sekä Woolia.


 Ah mikä kuva muistoksi! Mun kuopus oppi eilen nimittäin virkkaamaan!!! Sitä on nyt sitten harjoiteltu, vaikka flunssa kaatoi pienen viltin alle. Ja uskokaa tai älkää, ihan on neidin omaa kädenjälkeä mikä kuvassa näkyy :).



Flunssia meillä onkin piisannut tammikuun aikana ihan riittävästi. Toivottavasti helmikuu vietettäisiin terveemmin!


Tammikuun postauksen ehdoton sokeri pohjalla, tästä olen puhtaasti ylpeä. Meinaa se ikuisuusprojekti eli rikkinäisten vaatteiden pino... Minulla on yhden ystävän kanssa tapana silloin tällöin tavata ja tehdä niitä ei niin mukavia hommia yhdessä. Hänellä on aina tietokone mukana, minä sitten autan siinä missä voin ja väkertelen omia inhokkejani siinä sivussa huomaamatta. Tässäkin on vain osa  siitä mitä tuon yön aikana syntyi! Seuraavaa kertaa odotellessa siis :).


perjantai 16. syyskuuta 2011

Äiti on niiiiiiiiiiiin ylpeä! Osa 3


Kun kaksi äitiä menee kesäiselle matkalle lankakauppaan, eikö ole ihan luonnollista että iskee inspiraatio ostaa omalle tytölle lankaa :)? Niin meille kävi. Yksi lanka oli selkeästi ylitse muiden ja niin molempien tyttärien näköinen, että kiusausta ei kertakaikkisesti voinut vastustaa.

- Äiti äiti, me tehdään samanlaiset ranteenlämmittimet!!!!!!!

Ja niitähän sitten neulottiin yhdessä ulkona kesähelteillä, milloin tytöt keskenään, milloin tyttäret ja äidit yhdessä. Voi kesä, tule jo pian takaisin!
.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tähän voi jäädä koukkuun!


Oih ja voih, että näitä oli herrrkullista värjätä :D! Ihan satavarmaa on, että ei jäänyt viimeiseksi lankasatsiksi jota uittelen kattilassa. Langat ovat Novita Luxus Stonea ja värjäämiseen käytin Kool-Aidia, myrkytöntä mehuväriä. Sitten vain sormet ja varpaat pystyyn, että nämä näyttävät kauniilta myös siinä mihin niitä suunnittelin!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Hieman tuuninkia :)

Valmiina ja täyteen ladattuna, mutta miltäs tämä näyttikään.....


..... edellisessä elämässään. Kaunis, mutta yksinäinen koska lankakerät jäivät kiinni verkkoon.

Joten pitihän sitä vähän tuunailla että saa aktiivisempaan käyttöön tämänkin aarteen :D! Korin sain pari vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi ja sitä on useamman kerran yritetty ottaa käsityökopaksi, mutta ei se reppana siihen hommaan istunut ilman pientä avustusta. Virkattu korinsuojus syntyi kierrätyspulloista tehdystä Novita Flip flop-langasta ilman sen kummempia ohjeita. Mielenkiintoinen lanka etten sanoisi, hmmm....

Isäntä sitten hioi korin ja suihkutteli spray-maalia pintaan ja avot! Olen tästä niin kovin onnellinen ja inspiroitunut :).


maanantai 4. huhtikuuta 2011

Äiti on niiiiiiiiiiiin ylpeä! Osa 2


Siinä se nyt nököttää - nimittäin meidän tyttö ja sen toinen ikioma kotikäsityö :). Selkeästi yksiväristä oli tylsempää tehdä kuin kirjavaa, mutta sitkeästi ja riittävästi taukoja pitäen tuli vihdoin tänään valmista. Kuka arvaa minkälainen hymy luikahti suupieleen kun neiti tajusi että valmista on :D?

Ja äiti on niiiiiiiiiin ylpeä, varsinkin kun tietää että keskittymistä vaatii moinen urakka. Saas nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Suunnitelmia on jo useampia, niistä nyt sitten pitäisi valita ;).

perjantai 28. tammikuuta 2011

Äiti on niiiiiiiiiiiin ylpeä! Osa 1

Viime syksynä äidin salainen haave toteutui, kun tyttö pyysi lankaa ja puikot sanoen - äiti, opeta minua neulomaan. Ja äitihän opetti! Noh, opetti ja opetti, silmukoita loin malliksi ehkä kolme ja neulomaan neiti lähti suoriltaan kun yhden silmukan verran näytin mitä pitää tehdä :).


Itse neulominen oli nopsakkaa ja tarkkaa, mutta sitten piti tyttösen pohtia, että mitäpä suikaleesta voisi syntyä kun lanka ei riittänytkään kaulahuiviin... Ja siitähän sitten syntyi olkalaukku! Äiti sai auttaa nyörin kiinnittämisessä ja napin ompelemisessa sekä hieman sivusaumojen kursimisessa, muuten tämä on neidin ihan oma työ, päättelyä myöten. Ja äiti on niiiin ylpeä! Ei sillä, voitte uskoa että niin on tyttökin :).

Ja sen verran taisi neulekärpänen puraista, että seuraava työ on jo puikoilla ;).

-

lauantai 11. joulukuuta 2010

Postia Naavakeijulle!

-

Terveisiä Naavakeijun muotokuvan piirtäjältä! Postilaatikkoon tupsahti muhkea ja vahva, mutta samalla niin iloinen ja lempeä kuva. Kuka lienet, kuka lienet ;). Jos taitoa olisi, lurauttaisin tähän pienen runon, mutta tyydyn nyt tekemään sitä mitä osaan ja tanssahtelen villalanka kavaljeerina luoden sanattoman runon tuomaan samaa iloa vastaanottajalleen kuin tämä kuva tuo minulle. Kiitos Ipi!

Noh, jos minulta ei tuo runomitta onnistu niin tällainen aarre tupsahti Ipiltä viime yönä:

Jo vehreys suven muisto on,
saa peitteen maakin lumen tuo -

Myös valoharson naava saa,
kun jouluu kohti vaeltaa -

Kaik pesiin lämmön sopeutuu,
siel toisiinsa jo tarrautuu -

Voi kylmyys olla harha vaan,
kun villanukan alla saa -

jo kaulautua rakkaisiins,
kaik lapset pienist aikuisiin -

Vaan valo kaikkein kirkkain on,
siel missä sielun sydän soi -

ja kutoo rakkaut' toisilleen,
kuin naavakeiju pienilleen...

;) Mukavaa Joulunodotusta!

t. ~ipi~


Ihanaa Joulunodotusta sinulle Ipi myös, sydämeeni tämän kätken :).


perjantai 22. lokakuuta 2010

Sipulipöksy-majailijoita :)

Vanhat, sopivasti huopuneet ja rakkaudella käytetyt Sipulipöksyt löysivät mitä mielekkäimmän homman, ne pääsivät nimittäin toimittamaan lämpöisen pesän virkaa pienille siilivauvoille, jotka eivät tarjenneet ulkona kasvaa eivätkä olisi ilman ihmisolennon apua selvinneet. Saanko esitellä, Nuuti, Nuppu ja Naava :).

Nuutin paino löydettäessä oli vain 210 grammaa!!!


Nuppu oli löydettäessä kokonaiset 260g, voi mikä herkkä katse hällä onkaan!


Ja vielä pieni Naava, löydettäessä paino muhkeat 280g.


Nuuti ja Nuppu voimistuivat ja kasvoivat hienosti Sonjan ja Leilan hellässä hoivassa. Hurraa! Naavan kohtaloa en tällä hetkellä tiedä, selviääkö se ja ehtiikö hipsutella takaisin luontoon ennen kuin talvi iskee.

Tällaisen hauskan asian kertoi Sonja:
"Nuutin siisteystasossa on hiukan parantamisen varaa ja kakka tulee yleensä sinne minne se nyt sattuu tipahtamaan. Mutta sipulipöksyihin Nuuti ei ole kakannut kertaakaan. Nuutin laatikossa on monenmoista riepua, pyyhettä ja lakanaa, mutta aina Nuuti kaivautuu Sipulipöksyihin, huokaisee syvään ja nukahtaa. Fiksu kaveri! :D"


Kiitokset Sonja ja Leila Siilihoitolan ylläpidosta tarvitseville!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Intian pienille orvoille Rakkaudella

Kolmas vuosi tätä ihanaa kampanjaa! Mitäpä sitä sen enempää turisemaan, Intialaisessa orpokodissa on saatu hygieniatasoa nostettua hurrrrjasti ja lasten ripulikuolleisuus on tainnut jo loppua kokonaan, kyllä yhteistyössä on ihan valtavasti voimaa! Kiitos kaikille ompelijoille ja kiitos kaikille kankaita ja tarvikkeita lahjoittaneille. Ja kiitos Hilkalle organisoinnista! Ensi vuonna taas uudestaan ; ).

Täältä voi kurkkia asiasta enemmän:
http://mercyhome.nettisivu.org/


tiistai 10. elokuuta 2010

Naavakeijun karkkilaatikko


Voiko tällaisesta olla inspiroitumatta? Tällä tavalla Naavakeijun emo herkuttelee : ). Tulossa on uutuustuote, josta lisää myöhemmin. Tulevia kuvauksia varten luotiin myös alakuvan sukat rekvisiitaksi, sukkien elämä jatkuu mallin uran jälkeen emon yösukkina.


Palmikkosukkien malli oma, lankana Novitan Luxus Alpaca.