Translate

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää ja aatostelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää ja aatostelua. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. syyskuuta 2016

Tunnusta väriä

 

Värit värit värit värit värit. Ja niiden kanssa pelaamisen inspiroivuus. Puhumattakaan kuvien asettelemisesta kaava-arkkien alle kieli keskellä suuta. Ja sitten kun on vielä lopputulokseenkin tyytyväinen. Tupla ah.

Tuli tehtyä kuopukselle juhlavampi puku Afrikasta tuodusta kankaasta. Viipottavaa lasta kehtasi katsoa mistä kuvakulmasta tahansa, oli sen verran tarkkaan mietitty kuvioiden paikat että iso kangaspalakin näytti lopulta pelkältä reikäjuustolta vaikka pienestä puvusta oli vaan kyse. Puvusta erityisen rakkaan tekee kaula-aukko, johon oma äitini jätti myös kädenjälkensä kun itselläni loppuivat ideat kesken. Oman äidin kanssa käsitöiden tekemiseen ei vaan kyllästy ikinä!

Ja mitäpä olisi olla monikulttuurinen ilman lippujen väriä ja mikäpä sen mukavampaa kuin olla samiksia oman isän kanssa. Kuopuksen paitaan langaksi valiutui Teeteen Salla, isänsä huiviin ja hattuun miehekkäästi Lankamaailman Janne. Hyviä lankoja olivat tehdä, mutta kutittavuus oli kyllä vähän toista luokkaa, varsinkin Jannen kanssa. Paitaan otin suuntaa antavasti ohjetta Modasta nro 4/2006, huivi ja hattu tehtiin sitten ison miehen toiveiden mukaan omasta päästä. Tai siis langasta kylläkin, mutta malli tuli mun päästä. Ja päätyi isännän päähän. Tai jotain.



Ja tuli sille kuopukselle tämmöisetkin tehtyä. Lankana aivan mielettömän pehmeää silkkivillaa.

 

Kelpas murullekin.

 

Ja sitten arkirealismia loppuun. Sen kerran kun pääsee kehaisemaan, että on tyytyväinen johonkin ompelutyöhön niin pakko on tunnustaa, että homma vaati jonnin verran harjoittelua, kaavamuunnoksia ja koekappaleita ennen kuin uskalsin rei'ittää lopullisen kankaan. Ompelu ja perfektionismi ovat aika raaka yhdistelmä! Neuloen ja virkaten prosessi on paljon pehmeämpi meikäläiselle, ehtii tuumia ja mallata eikä haittaa vaikka pitäisi purkaakin, sehän on vaan tavallaan langansäästöä :).


lauantai 3. lokakuuta 2015

Yhteen vuoteen mahtuu paljon

Täällä ollaan taas! Hiljaiselo loppukoon ja sovitaan, että tästä eteenpäin on taas tarpeeksi aikaa päivittää juttuja ja tekeleitä tänne asti. 

Niin, että mitä Naavakeijulle kuuluu? Jos pikkuruisen pikakelauksen tekisi vuodentakaiseen, niin se näyttää aika pitkälti tältä:

Aluksi oli...


Sitten tapahtui...


Joku ei malttanut odottaa masun suojissa loppuun asti ja kävi näin...


Ja sen jälkeen elämä onkin ollu yhtä...


Olo on siis hyvin siunattu ja onnekas, mutta myöskin sangen räjähtänyt ja kiireinen :). Käsitöitä on syntynyt tässä kaiken keskellä milloin enemmän ja milloin vähemmän, niistä lisää seuraavissa luvuissa. Kuvat ovat jo valmiina, tästä se alkaa!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hiljaista elämää

 Kesävieras Ami ja Amin takana pari keskeneräistä projektia.

 Synttärilahja kummitytölle, lankana Tico tico.

Joskus kaikki pysähtyy vähän enemmänkin kuin ikinä voisi kuvitella. Mutta elämä kantaa ja kaikella on tarkoituksensa. Ja pysähtymisen takia niin moni tärkeä asia saa tilaa kasvaa ja muuttua. Elämä on hyvä vaikka näyttääkin välillä yllättäviä puolia itsestään. Tänään kuuntelemme ja laulamme tyttärien kanssa pitkästä aikaa Anna Puuta ja viikkaamme pyykkiä. Onni löytyy pienistä yksityiskohdista arjessa :).


Toppi Purosta, joogasukat Woolista ja poikasen 
sukat seiskaveikasta.

Poikasen tekemät sukat minulle :).

Käsityöt ovat olleet taka-alalla. Ideoita kiipeää päähän tuhannenvauhtia, toteutus laahaa tuskastuttavan hitaasti perässä. Sitä se hento inspiroituminen on. Jokaisen uuden työn valmistuttua teen jonkun vanhan keskeneräisen työn valmiiksi. Vaatii muuten tiukkaa itsekuria ihmiseltä, joka tykkää aloittaa uusia projekteja!

Perheemme sai myös tällä viikolla lisäystä, kaksi pientä tyttörottaa - Frida Jin ja Luna Jang. Frida on jo saatu kesytettyä, mutta Luna polo sinkoilee kuin hyppyrotta konsanaan eikä sitä olla saatu kiinni. Kesyyntymistä on siinäkin onneksi jo taoahtunut ja välillä sitä saa silittääkin hennosti :).

Frida ja Luna.

Josko seuraavaan postaukseen ei menisi reilua vuotta, saas nähdä ;). Viimeisenä vielä kuva tänään VIHDOIN päätellystä kuivausalustasta, johon sain käytettyä loput "turhat" Butterfly:t. Viskoosia ja puuvillaa, toimii kuin häkä, vaikka onkin hyvin pelkistetysti valmistettu :).

 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kun elämä pysähtyy


Niinhän se vaan on, että meiltä ei aina kysytä mitä elämältä toivomme. Joskus suunnitelmat eivät toteudu, vaikka kuinka sitkeästi niiden eteen tekee töitä. Kaikella on aikansa ja paikkansa :). Perustin Naavakeijun 3,5 vuotta sitten jännittynein tunnelmin ja into piukassa. Naavakeiju oli minun unelmani toteutettavaksi ja silloin päätin, että toimin yrittäjänä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Näihin vuosiin on mahtunut paljon ihmettelyä ja oppimista, paljon töitä sekä aivan mielettömän ihania asiakkaita. Olen todellakin onnellinen, että uskalsin tämän askeleen elämässäni ottaa!

Vilpitön toiveeni oli, että olisin saanut vielä tovin jatkaa yrittäjänä, wahmina, mutta terveys saneli toisin. Tässä on nyt vajaa vuosi painittu jatkuvan kivun kanssa, joka näillä näkymin saa nimekseen kolmoishermosärky. Itse kipu sekä siihen käytettävät lääkkeet tekevät arjesta rehellisesti sanottuna haasteellista ja työnteosta pitkällä yrittämisellä mahdotonta. Osa asiakkaista jo saikin tuta minun virhemääräni, pahoittelut siitä! Viimeinen tikki taistelussa entisen elämän puolesta oli alkuvuonna alkanut krooninen poskiontelotulehdusrumba, mikä löi itsensä otsaonteloon asti. Täällä nyt sitten odotellaankin leikkausta, jotta edes tuo vaiva saataisiin aisoihin ja jatkuva alipaine pois poski- ja otsaonteloista. Aikamoista etten sanoisi. Voimattomuuden tunne on sanoinkuvaamaton, niin fyysinen kuin hetkittäin henkinen. Mutta kyllä tästäkin läpi mennään! Ja asioista, rakkaistakin sellaisista, luopuminen avaa mahdollisuuden uudelle. Ja sitähän se elämä on - jatkuvasti uusiutuvaa ja uutta luovaa. Aika kutkuttavaa oikeastaan kun pystyy jättämään surun ja haikeuden taakseen!

Naavakeiju jatkaa bloggailuaan ja elämän hämmästelyä, vaikka yritystoiminta siinä sivussa loppuukin. Niinhän sen joskus jo sanoinkin, että Naavakeiju on ehdottomasti perheemme jäsen. Ja oleellinen osa perhettämme se onkin pilvenhattaralla jalkoja heilutellessaan ja näyttäessään, että asioita kannattaa aina katsoa monenmoiselta kantilta!

Ihanaista kevättä kaikille Rakkaille, elämän kevään keskeltä :).

Palajamma!

Jenni ja Naavakeiju
.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Postia Naavakeijulle!

-

Terveisiä Naavakeijun muotokuvan piirtäjältä! Postilaatikkoon tupsahti muhkea ja vahva, mutta samalla niin iloinen ja lempeä kuva. Kuka lienet, kuka lienet ;). Jos taitoa olisi, lurauttaisin tähän pienen runon, mutta tyydyn nyt tekemään sitä mitä osaan ja tanssahtelen villalanka kavaljeerina luoden sanattoman runon tuomaan samaa iloa vastaanottajalleen kuin tämä kuva tuo minulle. Kiitos Ipi!

Noh, jos minulta ei tuo runomitta onnistu niin tällainen aarre tupsahti Ipiltä viime yönä:

Jo vehreys suven muisto on,
saa peitteen maakin lumen tuo -

Myös valoharson naava saa,
kun jouluu kohti vaeltaa -

Kaik pesiin lämmön sopeutuu,
siel toisiinsa jo tarrautuu -

Voi kylmyys olla harha vaan,
kun villanukan alla saa -

jo kaulautua rakkaisiins,
kaik lapset pienist aikuisiin -

Vaan valo kaikkein kirkkain on,
siel missä sielun sydän soi -

ja kutoo rakkaut' toisilleen,
kuin naavakeiju pienilleen...

;) Mukavaa Joulunodotusta!

t. ~ipi~


Ihanaa Joulunodotusta sinulle Ipi myös, sydämeeni tämän kätken :).


torstai 4. marraskuuta 2010

Käytännön vinkkejä langansäästöön himoneulojille

-
Merisoft-merinolankoja namskis-sävyissä.

Käytännön vinkkejä langansäästöön himoneulojille:


1) Tee paljon virheitä. Purkamalla, neulomalla uudestaan, purkamalla jne. säästää paaaaljon lankaa. Jos virheiden teko ei houkuta, jätä vaihtoehtoisesti neuleesi 3-vuotiaan ulottuville.


2) Iske hampaasi kaverisi lankavarastoon. Huomattavasti miellyttävämpää kuin kohta 1, lisäksi saat samalla antamisen iloa, kun teet kaverillesi hänen langoistaan jotain iloista.


3) Näe unta että neulot ja saat valmista aikaiseksi. Tämä havaittu erittäin tehokkaaksi! Ei rasita ranteita ja kaiken lisäksi valmista tulee tuossa tuokiossa.


Minä olen tehnyt näistä kaikkia, kohtia 2 ja 3 voin lämpimästi suositella, kohtaa 1 kummassakaan muodossa en suosittele, ainakaan useasti toistettuna :). Että ei muuta kuin puikoille, tavalla tai toisella!

maanantai 6. syyskuuta 2010

Yleistä löpinää ja aatostelua

Voi harmitusten harmitus! Kävijälaskuri teki tänän : (. Minusta kun oli niiiiin hauskaa katsella, miten piipahtaneita putkahteli lisää ja lisää, se inspiroi tekemään uusia postauksia. Noh, nyt on uusi laskuri pyörimässä(eikä yhtään niin hieno kuin vanha) ja tähän laitan muistoksi aivastuksen vanhasta kävijämäärästä - reippahaisesti yli 15 000!!!