Vaikka verkkokaupasta ei löytyisikään, aina kannattaa kysäistä sähköpostitse jos on jotain vailla : ). Esimerkiksi vaippoihin on kaavat olleet valmiina jo rapian vuoden, tilaustyöt ovat vain pitäneet Naavakeijusen emon niin kiireisenä ettei varastoa ole ehtinyt synnyttää lain eikä ole uskaltanut virallisesti tilaustyöpuolta noille vaippuloille vielä avata. Tilaustyönä syntyi tämä kuorivaippanenkin kokoa M. Ja pitihän sille kuorivaippaselle saada toki kaverikin kuvauksiin, koska kaksin aina kaunihimpi!
Translate
keskiviikko 14. heinäkuuta 2010
torstai 8. heinäkuuta 2010
Rannalla istuen : )

Rannalla istuminen on ihanaa, mutta vielä ihanampaa on päästä luomaan samalla kun rentoutuu valon ja veden ääressä : ). Helteiden syleillessä syntyi reppu, ihan ikioma reppu. Tämä herkku on virkattu Novitan Puro Batikista Suuren Käsityölehden 5-6/2010 ohjetta muokkaillen, eikä muuten kertynyt yhtään kaloria väriherkuttelusta! Tunteja vierähti toki muutama, mutta sehän oli vain mukavaa. Joka kesä kun tulee tarve kokeilla ja oppia jotain uutta.
torstai 1. heinäkuuta 2010
Kainot esittäytyjät : )

Nyt uskaltaa nämä pienet ystävät jo laittaa esille, kun ovat päässeet ilahduttamaan pieniä saajiaan : ). Nimiehdotuksiksi saimme Miina ja Helmiina, mutta katsotaan mitä tuoreet Äidit sitten lopulta päättävät. Jos siis joku kysyy, että mikä oli viime talvena tämän mamman harrastus niin tässäpä se, pähkinänkuoressa!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Nallulle liikkuva peti : )
perjantai 28. toukokuuta 2010
Ruuhkasuman helmiä...
Sadepäivän iloksi

Pitihän sitä taas vähän herkutella kun sai Naavakeijun hommat tältä päivältä pulkkaan : ). Lämmintä villaa sadepäivänä kera herrrrkullisten värien, siinä vain on sitä jotakin! Kämmekkäät pyöräytin langanlopuista, annoin langan elää ja jätin hörhellykset vähemmälle, kaulaliinaan sitten tulikin vähän hörhellettyä enemmän. Eipä kai tässä muuta, kuvat puhukoot puolestaan.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Omaksi iloksi ompelupuolelle : )
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










