Translate

perjantai 6. tammikuuta 2012

Täti-ihmisen kukkahattuilua ja vähän muutakin


Kuka tietää sen tunteen, kun yöllä iskee inspiraatio jonka tuloksena saa sanoa että OHO? Näin pääsi käymään minulle, joka suunnittelin tekeväni pienen kukan pipooni koristeeksi. Noooh, jos pitää liitoitella niin kai se sitten kannattaa tehdä kunnolla :D. Pipon kaveriksi tein jo aiemmin myös tuubin, palmikkolapaset sekä säärystimet. Nyt pitäisi vain päättää, että puranko kiltisti kukkasen pois ja leikin aikuista vai kajautanko tuolla ihmisten ilmoille... hmm....

Lankana Novitan Tempo, ohjeet omasta päästä vapaasti sovellellen.







Heeeh :D....

.... niin ja kun tässä nyt paljastellaan niin näytetäänpäs nyt tämäkin, muttei kerrota kenelle se menee ;). Eli tämä pipa menee lahjaksi sellaiseen paikkaan, että tiedän sen olevan yllätys. Mutta tiedän myös että se joka sen saa, muistaa tasan tarkkaan yhden keskustelun syksymmällä. Siispä, rakkaudella A:lle <3.



O ou, mihin jäi joulu?!?!?!

Minulta jäi päivittämättä joululahjat!!! Jestas, kaikkea kanssa :D. No sen siitä saa kun ensin pitää piilotella ja sitten jännittää niin näinhän se unohtuu. Tässäpä kuitenkin maistiaisia tämän vuoden itsetehdyistä lahjoista. Laitan postauksen loppuun vielä kirkkaammat kuvat Munkista ja Siilistä, mutta nautisellaan ensin nuo tunteikkaammat tunnelmat.



Tässäpä siis ystävykset Munkki ja Siili. Heillä tuntuu olevan hyvin paljon asiaa toisilleen :). Melkein oli haikeaa luopua, niin mukavaa heidän yhteiseloaan oli katsoa vierestä. Nämä menivät kummipojalleni, valloittavan pohdiskelevalle pienelle herrasmiehelle. Munkin ohje löytyy Mia Bengtssonin Amigurumi - virkkaa omat maskottisi -kirjasta. Voin suositella!





Pienten otusten lisäksi pyörittelin myös ystävän tyttärelle töppöset pukinkonttiin. Ystävä oli ihana ja pyöritteli meille aiemmin syksyllä puolukoita pakkaseen. Aika mahtavaa vai mitä! Ja jotain aion päivittää vielä myöhemmin tänne kummitytön tiimoilta, mutta siitä en kerro vielä sen enempää <3.






perjantai 9. joulukuuta 2011

Kiitos teille, jotka pistätte minut luomaan sellaista jota en muuten tekisi! Osa 2


Nämä huovutuskuvatilaukset saavat minut aina tutistumaan ja jännittymään, koska en alkujaansa itsekään tiedä mitä tarkalleen saan pöksyihin luotua. Kuva kun syntyy luodessa, eipä sitä mihinkään luonnostella(paitsi päähän suuntaa antavasti). Sanottava on, että huovutuskuvien tekeminen tuo minulle ihan suunnatonta luomisen iloa, tulee ihan mieleen muinaisten taideopintojen ajat ja siveltimen heilautukset <3.


Sipulipöksyt L, vaaleanpunainen hahtuva kera päkki-huovutuskuvan :).


Sipulipöksyt XL, turkoosi ja luonnonmusta hahtuva kera kaivuri-huovutuskuvan.


Sipulipöksyt S, Tummasuklaisin ja luonnonvalkoisin merinoraidoin.

Ja vielä viimeisenä vaan ei vähäisimpänä nämä valloittavat raidat. Tähän kuvasomisteeksi olisi ehdottomasti pitänyt olla Marianne-karkkeja... tai ainakin niitä kuoria pöksyjen päälle :D. Eli todella herkku väritys noihin tuli vaikka kuvassa ehkä hieman tummalta tuo ruskea näyttääkin.

Kaupan puolellehan on aiemmin syntynyt pikkuruiset raidalliset vaaleanpuna-valkoiset raitaSipulit, jonka jälkeen olen haaveillut että ehtisin tehdä raitoja enemmänkin. Jokohan nyt olisi korkea aika, näistä inspiroituneena :)?

Kiitos teille, jotka pistätte minut luomaan sellaista jota en muuten tekisi! Osa 1

Sipulipöksyt M, merino Magenta.

... Nimittäin näitäkään herkkuja en tiedä milloin olisin ehtinyt neulomaan ellei minulta niitä olisi tilattu <3. Magentaa en ole piiiitkään aikaan päässyt neulomaan koko pöksyjen mitalta ja voi miten tuo väri saakin minut aina niin energiseksi :). Ja sitten tuo ihana vaaleanruskea hahtuva kaikessa luonnollisuudessaan..... mitäköhän siitä edes sanoisin. Ehkäpä sen, että olen sitä nimenomaista sävyä hipeltänyt useamman kuukauden käsissäni tasaiseen tahtiin. Miettinyt milloin milloin milloinkohan olisi aika saada tuo hento väri puikoille ja missäköhän koossa sitä mahtaisinkaan tehdä. Onneksi tuli joku ja teki päätöksen puolestani :D!

Kiitos teille ihanille asiakkaille, jotka pistätte minut luomaan sellaista mitä en muuten tekisi!


Sipulipöksyt L, luonnonruskea hahtuva - vaalea sellainen.

Aivan juu. Ruuhkaa on pukannut aika muhkeasti, kiitos Vaippojen Yön, ja tämä mama on päässyt neulomaan oikein urakalla muiden tilausten ohella :). Kiirus on ollut niin kova, että vauhdissa otetut kuvat eivät nyt valitettavasti tee oikeutta näille rakkaille luomuksille. Mutta en silti raaski olla ikuistamatta.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Syksyn satoa


Sipulipöksyt M, Patons-merino Harvest


Mitäpäs tässä muuta turisemaan. Tilaustyönä syntyivät nämä herkkupöksyt, sanottava on että tykkään tästä väriyhdistelmästä aivan valtavasti! Tykkään myös siitä, miten Sipulipöksyjen muoto muokkaa langan väri-ilottelua ja kuviointia.

Heippa hei pöksyset! Toivottavasti tuotte väri-iloa uusille omistajilleen yhtä paljon kuin neulojalle :).
-

perjantai 28. lokakuuta 2011

Isompi pläjäys kerralla!

Voih, mistäköhän sitä alottaisi... Vaikka ulospäin ei välttämättä niin touhukkaalta ole näyttänytkään, on pinnan alla tapahtunut vaikka mitä :)! Kaiken tohinan keskellä on ehtinyt valmistua jotain omallekin perheelle sekä jotain koululle tilaustöiden lisäksi. Ja arvanneepa varmasti jo joku, että puikoilla on tälläkin hetkellä vähän sitä ja tätä valmistumassa, kunhan JOKU vaan saisi nekin valmiiksi asti ja kuvattua että pääsisi jo seuraavien ideoiden kimppuun..... Hooooooooooooh! Ihan hengästyttää kun liian innoissaan sepustaa :D! Mutta siis. Novita Temposta syntyi lehden Syksy 2010 ohjetta muokkaillen pipo sekä kauluri tyttärelle:

Kovassa käytössä ovat jo olleet ja talveksi tehdään pipoon vielä vuori niin pärjää kylmemmilläkin keleillä :).

Oma hihattimeni on ollut niiiiiiiiin ahkerassa käytössä, että nyt on alkanut tapahtua sitä mitä enteilinkin. Eli huopuva lanka on alkanut käytön ja pesujen myötä huopumaan :(. No ei sillä, neuloessa pitkät hihat ovat olleet välillä hankalat, joten Novita Jambosta syntyi sitten itselleni uusi bolero, ohje samasta lehdestä kuin yllä ja taasen tietty vähän muokkailin että sain itselleni hyvän ;).


Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä... tämä on hauska :D! Ystävän kanssa yhteistyössä olemme tehneet koululle tällaisia pöllöjä useammankin kappaleen eri väreissä:


Vaan oma tyttäreni on ehdottomasti sitä mieltä, että "Ei ne ole mitään pöllöjä, koska EI PÖLLÖILLÄ OLE TUKKAA!!!". Olisikohan pienen tuotekehittelyn paikka ;)? Tjaa, toisaalta kyllä tykkään tehdä noita juuri sellaisina kuin ovat, lankanytteröiden koon ehdoilla ja ihania värejä yhdistellen. Suorastaan terapeuttista!

Ah, mitenköhän sitä tämän jälkeen malttaisi tehdä keskeneräisiä töitä valmiiksi eikä alottaisi mitään uutta ihanaa edellisten jatkoksi.... Voihan paini!
-